Kerronpa vähä ouvommille pohojatietua itestäni.
Oon Cavalier Kingsharlesinspanieli poika, viimekuuleman mukkaan kaheksan kuukauven ikänen. Tuohon emännän räknäämiseen ei kyllä oo aina luottamista, joten sen puhheitten mukkaan saatan olla saman ikänen kahen kuukauvenki päästä. Luonteeltani oon ilonen ja vilikas. Kevväällä minut istutettiin Uralin sivuvaunuun ja sielä sitte on tullu matkaa tehtyä.
Nyt se sitte tuli meikäpojan ensimmäinen Ralli koettua. Täsä vähä yhteenvetua tapahtumista.
Perijantaina puolenpäivän jäläkeen emäntä tuli kotia ja raahasi hirviän määrän tavaraa pyörän kyytiin. Ihimettelin että mitäköhä se touhuaa. Sitte minulla valakeni, ku se minun ajohaalarin kaivo kaapista esille. Jotta johonki reissuunhan sitä ollaan lähösä.
Siinä sitte vaunusa lähtyä oottelin, nii kuuulin ku emäntä noitu, että miksiköhä sitä akkua ei tullu aiemmin haettua. Jotaki höpisi että ei merkkivalotkaan pala. Höh minun mielestä oltasiin voitu lähtä liikenteeseen. No lähettiihä siinä viimein, kuhan ekka pysähyttii jonku kaupan kohalle, ja oliha minulla tylsää, ainako ne tuon pyörän kaa värkkää ja minua ei huomata. Uus akku kyytiin ja ny päästiin vihon viimein liikenteeseen.
Menomatka meni ihimetellesä ja haistellesa, no pitihä sitä välillä vähä torkahtaakki ku matkaa kuiten jonnin verran oli. Kymmenen jäläkeen oltiin perillä ja voi että mikä ihana paikka. Ihimisiä oli nii hirvittävästi, että mietin mitenkä kerkiän kaikkia jututtamaan. Voi sitä rapsutuksien määrää ja hirviän monta naamaa mitä piti nuoleskella. Sinne oisin voinu jäähä vaikka asumaan. Koko ajan oli kaikkia jänniä juttuja kateltavana ja kuunneltavana, nii millään en olisi malttanu nukkua. Emäntääni rupesi säälittämään ja sittehän se sielä mua jo kanteliki, jotta rauhottusin. Hihihi hyvä konsti vastasen varalle, jossen kehtaa ite kävellä
Kaikki kiva loppuu kuitenki aikanaan ja nii se emäntä taas pyörän pakkasi ja nosti minut vaunuun. No vähä sitä minäki huokasin helepotuksesta, ku tiesin että sielä voin rauhasa torkahtaa. No mitä vielä. Portille asti päästiin, nii sammutti siihen sitte pyörän. Emäntä poloki ja poloki ja poloki, minä ihimettelin että miksikähä se polokee sitä, laittasi käyntiin nii päästäsiin matkaan, näytti silläki kuuma olevan. Sitte siihen tuli jotaki ukkoja ja neki rupesi polokemaan. Mikähä ihime siinä touhusa viehätti, lähettäs jo. Hermostummaan rupesin ku sielä vaa piti istua ja oottaa. Ymmärsihä se emäntä viimein mua ja nosti poisa sieltä. Jos kerta ei mihinkää lähetä nii mitä sitä suotta vaunusa istumaan. Voi kauhia sitte ne ukot lähti viemään meijän pyörää, laittovat nissanin perään köyvellä kiinni. Minulle hätä tuli ja lähin hakemaan sitä takasi. Kumma emäntä ku ei ollu asiasta moksiskaan. Mikähä ollu homman nimi, ku hetken päästä ne kuitenki toivat sen takas. Ja viimeinki lähettiin matkaan.
Kotimatka meni lepposasti vaunun lattialla nukkuessa. Liekkö olin tylsää seuraa vai näyttikö se touhu vaan nii mukavalta, ku emäntä matkan varrella kurvasi parkkipaikalle ja tuli minun kaa sinne vaunuun nukkumaan. Lepposaha se lämpimäsä auringonpaisteesa on köllötellä. Vartin se emäntä maltto tirsoja ottaa ja sen jäläkeen jatkettiin matkaa.
Eipä minulla tällä kertaa kummosempaa asiaa ollu. kuhan joutessani turisin.
Terveisin Eppu Oulusta





