Lähden ajelee..
Re: Lähden ajelee..
Mallinkaisella tänään väkeä.
Oli myös vanhoja tuttuja ja uusia tuttuja 
Re: Lähden ajelee..
Lähdin asioille K-kulkimella. Kuvia ei ole, koska asiani oli puhelimen huolto ja kuvauksellisimmissa paikoissa kävin puhelimen valmistumista odotellessa.
Päräytin Oulun Ruskoon(Siellä toimii City-Marketin yhteydessä huoltoliike)suorinta/nopeinta reittiä, eli E4-moottoritien kautta. En toki rääkännyt pyörää 100km/h vauhdilla, arviolta 85 km/h pidin motarilla vauhtia. Moottoritien osuus matkasta on parikymmentä km.
Puhelimen valmistumista odotellessa köröttelin Oulujoen rannalle Värttöön, nautin uimarannan jäätelökioskilla jäätelön.
Jätin pyörän uimarannan parkkiin ja päätin kävellä Intiöön vanhalle kasarmialueelle muistelemaan menneitä. Palvelin ko. alueella Pohjois-Suomen Viestipataljoonassa 1993, sittemmin Oulun varuskunnat lakkautettiin ja Intiön vanhoissa kasarmeissa toimii nykyään mm. aikuiskoulutus- ja erityisoppilaitoksia. Alueelle on myös rakennettu uusia asuntoja sekä palveluasuntoja. Alue on hyvin kaunis, erityisesti 1800-luvulla rakennettujen puukasarmien osalta.
Vierailin myös yhdessä palveluasunnossa tervehtimässä siellä asuvaa omaistani.
Kävelin hissukseen takaisin pyörää kohti, mutta poikkesin vielä Värtössä Koivurannan kahvilassa nauttimassa lohivoileivän ja virvokkeita. Paikalle suuret suositukset.
Kaunis Oulu löytyy joen rannan molemmin puolin: Värttö-Intiö-Lasaretinsaari-Linnansaari-Raatti-Torinranta-Pikisaari-Tuira-Hupisaaret...
Ajoin Ruskoon noutamaan puhelimen. Takaisin lähtiessä piti turvautua työntöstarttiin, pyörä oli pahimmoilleen taas puolikuuma.
Ajelin tällä kertaa rauhallisempaa reittiä, Haapalehto, Maikkula-Kaakkuri-Väärälänperä-Kempele-Murto...
Sellaisen havainnon tein, että tervehtivät moottoripyöräilijät olivat harvassa. Rallireissulla taat kaikki tervehtivät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Matkamotoristi on kai eri laji kuin kaupunkibomberi.

En tiedä onko seutukohtaista käyttäytymistä..mutta kyllä täälläpäin aina lapa nousee kun vastaan tullaan...vai onko kaupunkimopoilijoilla mopon käsittelyssä motorisia ongelmia..että ei pysty irrottaa tassua tangosta tai on nurin...
Re: Lähden ajelee..
Voi olla. Oulun asukasluku kuntalitosten kanssa on 200 000 ja kehyskunnat vielä päälle. Harrastusporukat ja yhdistystoiminta ovat silti näivettyneet. Ehkä jengi täällä on epäsosiaalista.
No, Linnansaareen näkyy yhä keskiviikkoisin kokoontuvan motoristeja, viimeksi oli jopa yksi veteraani/itäpyörälläkin ajava. Tai no, jälkeenpäin kuvastahuomasin, että olihan siellä 80-luvun Suzuki Katanakin, veteraanipyötä sekin kai...

Nyt on tehty remonttia ja lisää remonttia. Lähdin testilenkille että uus puola varmasti toimii. Samaan rysäykseen raakasin virtaukon pois ja kytkin virrat valokatkaisijaan. 100 kilsaa ajettu ja uus lukko taskussa kotio pajottaan. Nyt viel uus lukko kii ja valot takasin omille paikoilleen niin sais piisata taas hetkeksi
Re: Lähden ajelee..
Olet ajamalla viat pois vaiheessa...kallek505 kirjoitti: 22.07.2026 19:27 Nyt viel uus lukko kii ja valot takasin omille paikoilleen niin sais piisata taas hetkeksi
Menipähän tuo viimeksi vaan nyt ei millään.
Re: Lähden ajelee..
Joo. Vähä vartosin että olis räjähtänyt tuoho matkalle kun tulin Lempääläntietä takasin niin paljo kun tuo vekotin kulki. 80 oli vauhtia koko matkan ja tuntuihan se ainakin tän reissun kestävän.
Re: Lähden ajelee..
Kiertelin hiljaisempia teitä Oulun Linnansaareen. Kaupunkiajoa tuossa tulee hieman väkisin, mutta yritetään tottua...
Nyt oli useampi vanha japanilaispyörä keskiviikkokekkereillä.
Kapusinpa ent. merikoulun tähtitorniin ottamaan selfien.
Nyt oli useampi vanha japanilaispyörä keskiviikkokekkereillä.
Kapusinpa ent. merikoulun tähtitorniin ottamaan selfien.
Re: Lähden ajelee..
Tänään oli vuorossa Mallinkaisen mopokekrit..kivasti porukkaa vaikka olikin sateenuhkaa ilmassa..keli kumminkin suosi ja pullat oli welldone..oltiin pojanpojan Laurin kanssa reissus.
Re: Lähden ajelee..
Tein tikusta asiaa...
Re: Lähden ajelee..
En tiedä onko Arttu Viskari mopomiehiä,,mutta eilen asteli lettujonoon Mallinkaisissa ihan Viskarin näköinen /kokoinen heppu...
Re: Lähden ajelee..
Re: Lähden ajelee..
ja tänään Koskella?