
Helsinkiin kannettiin 20.12.2018 illalla klo 20.15 Lehti postiluukkuun, joten jos jolle- kulle ei lehti ole saapunut, niin yhteys kerhosihteeriin, jolla
osoitteistot ja lehti tulee vaikka sitä kautta, jos jossain on puutteellisia osoite tai muita tietoja. Ei tämän asian takia kannata kerhosta erota,
kyllä asiat yleensä selviää ihmisten välisellä yhteyden pidolla.
Lehdestä jäi näköjään puuttumaan se toisen retkikunnan matkakertomus Euroopan Ural meetingiin, koska Kapo, jonka leveille harteille jutun teko
jäi ei oman kertomuksensa mukaan saanut paluumatkan osuutta millään opilla kirjotettavaan muotoon ajoissa, mutta nyt kevään aikana toivon mukaan
sanat löytävät oikean järjestyksen ja Kapo julkaisee juttunsa seuraavassa, eli kevään lehdessä.
Kiitos kaikille Teille kuluneesta Vuodesta ja Oikein Hyvää Joulua kaikille Teille ja Onnekasta Uutta Vuotta 2019.
Terveisin: Raikku