Kysymykseni koskee entisöinnin "etiikkaa".
(Etiikka on tutkimusala, joka tutkii moraalia ja siihen liittyviä kysymyksiä kuten eettisen toiminnan periaatteita, oikeaa ja väärää, hyvää elämää, sekä arvojen ja eettisten väittämien luonnetta, Wikipedia)
Pyöräni on Konelan maahantuoma Ural M63, vuodelta 1972.
Pyörä on ollut puolitoista vuotta palasina tallissa. Ensi talvena olisi tarkoitus tehdä täysi remontti koneeseen ja saada pyörä mahdollisesti museorekisteriin.
Mutta siis se ajatus:
Olen pikkuhiljaa alkanut kallistumaan sen ajatuksen puoleen, että en hiekkapuhalla ja maalaa pyörääni vaan annan siinä olla alkuperäisen Neuvostoliittolaisen maalin. Pesen ja vahaan maalatut osat. Pari hassua kromattua osaakin on vielä suht'koht hyvässä kunnossa, jotka kiillottamalla saa jonkunlaiseen kuntoon.
En ole ollut missään tekemissä museotarkastajien kanssa, mutta minkälaista kantaa he edustavat?
Kuinka paljon pyörässä saa olla vuosien mittaan tehtyjä paikkomaalauksia?
Hilseillyt kromaus?
Haalistunut bakeliitti?
Itse tehty takavalo (kun osia ei saanut Suomesta 80-luvulla)?
Saako omia sähköjohdotuksia olla?
jne.
Tämä kyseinen pyörä on ollut minulla 27 vuotta ja periaatteessa kaikilla lommoilla ja naarmuilla on oma tarinansa ja haluaisin niiden myös jatkossa näkyvän.
Tekeehän vanhan kuparipannunkin arvokkaaksi siinä oleva ajan patina.





