HOW ABOUT A BOTTLE OF REDVINE IN PARIS?
OK! LET’S GO…
Toverit Kari Rutanen ja Jukka Laitinen kävivät kahdella K-750:llä Pariisissa. Tässä on reissun matkapäiväkirja.
5.4. tuli ensimmäinen soitto Lyypekin lautalta.
Toverit olivat iloisissa risteily tunnelmissa, koska manner Eurooppaan pääsy on jo varmistettu.
Ensimmäisen remontin Kari oli tehnyt 10 km ajon jälkeen. 60 km:n jälkeen oli vuorossa mäntäremontti. Männät vaihdettiin puolelta toisella. Jyväskylä-Jämsä väli eli noin 60 km kesti 4 tuntia.
Tässä vaiheessa Jukka tuli mukaan reissuun, ja matka alkoi edetä. Klo 23.00 päästiin Koo-miehen taivaaseen, eli Eino Laitisen luo Hollolaan. Einolta saatiin uudet pestyt kaasarit ym särkylääkettä repullinen. Eli kiitokset päivänsankarille ja vaimolle.
Matka lähti tosissaan sujumaan 4.4. josta osoituksena Hollola-Hki-Sompasaari 2 tuntia/120 km. Iltapäivällä 17.00 sitten lautalle ja Lyypekkiin. Osa tiedoista jäi kertomatta huonon kuuluvuuden vuoksi, mutta toivottavasti jatkoa seuraa.
Ai niin keli on kuulemma ollut aurinkoinen.
7.4. Lähellä Hannoveria ollaan. Risteily meni perinteisesti. Ei kommentoitavaa??!! Perjantai oli jälleen vaikeuksien kautta voittoon päivä. Sähköjen kanssa oli kokoajan pientä vaikeutta. Tuli tulpan vaihtoa ja kaasarin putsausta ym. Lopulta viaksi paljastui hiipumassa oleva puola. Ei muuta kun uutta puolaa kiinni ja menoksi vihdoin noin kello viiden aikaan iltapäivällä.
Ilma on ollut lämmin mutta melko harmaa. Matkaa sujuu parhaiten pienempiä teitä pitkin, jolloin matkanopeudeksi tulee tuommoiset 70 km/h.
Menovesi maksaa tuollaiset 6 mk/litra, eli ei paljoa eroa Suomesta. Tarkoitus on kiertää isoimmat kaupungit, ettei pääse eksymään. Huomiotakin saattue herättää paikallisissa jonkin verran. Varsinkin vanhemmat miehet tekevät kovastikkin kunniaa, vai ovatko vain kateellisia??
8.4. 260 km tuommoisia muutaman kilometrin mittasisa yli 10% mäkiä. Kakkosella ylös. Lättäpää joutuu melko lujille!! Mosel joen rantaa pitkin mennään ja ihaillaan samalla hienoja maisemia. Hyvä konsti harjoitella tällaisille teille on kuulemma lastata 7 miestä Koon kyytiin, ja etsiä isoin mahdollinen mäki ja ajella ylöspäin. Illalla olo oli kuin olisi betonikärryjä työntänyt savipellossa. Sivuvaunun kanssa on ahdasta ajella serpentiiniteillä.
9.4. Pariisiin ei ole enää kuin tuollaiset 450 km jäljellä. Maisemat edelleen hienoja ja ihmiset mukavia. Kevät on jo melko pitkällä.
Remonteista oli vuorossa laturiremontti. Laturia vaihdettiin oikein urakalla. Mukana oli kolme vaihtolaturia, joista yksi oikein ehjäkin. Vihjeenä muille, kannattaa tarkistaa jo kotona, onko varaosat ehjiä. Ei vielä yhtäkään päivää ole ollut ilman minkäänlaista remonttia. Jukalla jakopään stefa vuotaa raskaasti. Seuraavasta laakerikaupasta pitäisi ostaa uusi stefa.
Matka jatkuu Moseljokea alaspäin Moselin laaksoon. Se on paikkana jo semmoinen, että palastaa huonommankin päivän. Voi suositella kaikille. Ympärillä niin jyrkät vuoret, että jos puu kaatuu, juuret osoittavat suoraan ylöspäin. Karilla kone pitää ylimääräistä kolinaa. Yöksi päästiin Luxemburgiin, missä myös nukuttiin.
10.4. Päivän pelastui heti aamulla. kun sai Luxemburg-tarrat Koohon liimattavaksi. Näitä ei joka pojalla ole. Karin Koo pitää ainavain kovenevaa kolinaa. Mutta hitaasti ja varmasti matka jatkuu. Saksan kautta koukattiin sitten Ranskan puolelle. Vettä sataa rajusti, niinkuin vuoristossa aina. Ranska on hirvittävän sekainen paikka, jos on taipumusta eksymiseen, se onnistuu täälä helposti. Teiden numerot muuttuvat miten sattuu, tiet muuttuvat valtatiestä poluiksi yhtä-äkkiä jne. Keskustan läpi on helpoin ajaa eksymättä.
Maailmansodan uhrien muistopaikalla käytiin kääntymässä, ja se oli aika vaikuttava paikka. Illalla selvisi, että Karin Koon kolinat on tutkittava tarkemmin ja pitkän kaavan mukaan. Etummaisen runkolaakerin pesä oli murtunut. Lohko oli siis entinen. Nukkumaan päästiin klo 24.00.
11.4. Valokuviakin oli tullut otettua kaikki 36 samaan ruutuun, eli filmi ei ollut pyörinyt ollekkaan. Onneksi sentään on muistoja matkalta, mitä kertoa vanhainkodissa. Runkolaakerin osista saisi oivan huonetaulun, muuta käyttöä sillä ei enää ole. 500 km kesti kuitenkin kone kolinoita. Lohkon vaihto oli edessä. Mutta pian kävi ilmi, että samat kolinat tulivat takaisin vielä karheammilla äänillä. Epäilykset kääntyvät Koon liian isoihin tehoihin ja vääntöön. Kampiakseli ei kestä, vaan vääntyy solmuun, ja murtaa etupäätä. Tietenkin lohkon valukin saattaa olla huono.
Illalla kuitenkin päästiin Pariisiin. Ainoa ongelma tuli sillä, että hotellit sanoivat olevan täysiä, eli matkapölyssä olevia ei päästetty mihinkään hotelliin. Kun jo telttailukin tuli suunnitelluksi, löytyi poliisi, jolta kysyä apua. Englantia se ei tietenkään osannut sanaakaan. Mutta kynä ja paperi auta aina. Onneksi paikalle tuli toinenkin poliisi, joka jonkinverran osasi englantia, ja asia saatiin selvitetyksi. Poliisit käskivät seurata perässä, kun ne ajavat hotellille. No Jukan Koo ei lähtenyt käyntiin. Akku oli kaput. Poliisitkin tunsivat Ural-merkin, jat katselivat vierestä, kun Koo laitettiin kaapeleilla käymään. Sitten vain läpi pimeän kaupungin poliisien perässä. Jukka viimeisenä ilman valoja. Hotellikin löytyi ja nukkumaan päästiin viimein puoli yksi.
Retkihenki on edelleen kova, ja tiimi kestää. Mutta jos jollekin näin paljon vaikeuksia sattuu, niin se on paha…
Paluumatkalle saatetaan ottaa vielä yksi ylimääräinen pyörä alle?? ??
Lepo Pariisissa teki hyvää, ja taisteluhenki kohoaa jälleen. Ajatukset ylimääräisestä pyörästä haihtuvat. Kunnon palautumisen jälkeen ensiapupaketti rautakaupasta, kemiallista metallia, pultteja ja nauloja, ja Koon kimppuun. Moottori näyttää luultavasti keripukkiin sairastuneelta lampaalta, jos sen noilla eväillä korjaa. Otettiin etupyörä ja lokari irti sekä jakopää auki, ja yllätys yllätys, ei mitään vikaa. Kuitenkin kammottava kolina heti, kun käynnistää. Öljymäärä on normaali, mutta kuitenkin laatikkoon lisätään puoli litraa, kun kerran mahtuu, ja ekalla tietenkin käyntiin, ja kolinat ovat häipyneet. Eli tuli tehtyä öljynvaihto pitkän kaavan mukaan.
17.4. Aamulla kello kahdeksan aikaan lähdetään yrittelemään kotimatkalle. Ja koska Suomessa on lunta, ei kotiin ole hirveämpiä kiireitä. Tuommoinen 60 km/h riittää mainiosti, ja Kookin tykkää. Toiveikkain mielin lähdetään kotimatkalle, sivuvaunut täynnä Pariisin kirpputoreilta ostettua tavaraa. Nöyrällä mielellä ajellaan, ja varovainen toiveikkuus yrittää pyrkiä pintaan.
Illaksi takaisin Luxemburgiin. Koko matka meni hyvin. Ensimmäinen päivä, ettei mitään mennyt rikki. Vaihdelaatikko on ristitty äänirasiaksi, mutta toimii kuitenkin. Lukijalle tylsää kerrottavaa, kun ei ollut mitään harmia matkassa. Ransa on nyt siis hylätty, ja kotiin mennään samaa reittiä, kuin tullessakin. Ompahan ainakin alamäkeä.
Pohjoinen Saksa saatetaan ajaa eri reittiä, että saadaan ainakin muutama ylämäki, missä voi vielä läskipohjia sulatella.
18.4. Päivä aukeni sateisen harmaana, ehkä hiukan enteillen mielenkiintoisempaa luettavaa matkan loppuvaiheista.
Koko aamupäivän ilma oli hyytävän kylmä ja kosteinen viima paiskoi koko raivollaan K- pyörän karua olemusta. Osansa sai myös kuljettajat joita kabiini ei täysin luonnonvoimilta pystynyt suojaamaan. Kaikesta huolimatta matka joutui hyvin ja edellisen päivän kilometrisaalis ( 305 km ) oli saamassa jatkoa, joka kohotti kanssa iltapäivällä alkaneen auringonpaisteen kuljettajien mieliä. Ajonautinto hipoi sataakymmentä.
Kello lienee ollut n.19.30, kun päätimme illan päätteeksi tankata pyörät seuraavan päivän aikaista liikkeellelähtöä silmälläpitäen. Silloin kumma kolina, jota kaikki 650 km olin vierittänyt äänirasian niskoille yltyi sellaiseen voimaan, että sukuelimiäni suojellaksini sammutin moottori ennenkuin suuri alkuräjähdys olisi muotoillut ko. alueen uudelleen ja toimintakuntoon saattamisesta ei varmaa tietoa olisi ollut edes Erkillä.
Tankkausasemalla paikallisilta kyseltiin hyvää majapaikkaa. Oli tultu 7 km ohi. K-miehelle peruttaminen matkanteossa ottaa koville, mutta kiitos Jukalle hän sai pääni kääntymään ja niinpä löysimme itsemme Casthausista nimeltä MARIENHOFF paikka sijaitsee Hellenhahnissa ja suosittelemme sitä kaikilla positiivisilla adjktiivellä Tel: 02664 / 7051. Casthausin isäntä ositti meille ystävällisesti piharakennuksesta tallipaikan , jossa K- pyöran alle saimme levittää vaalensinisen kokolattiamaton. Huominen tehtävä oli selvä : IRROITA JA KIINNITÄ UUSI ÄÄNIRASIA !!! Siispä tavoistamme poiketen tilasimme muutaman oluen, katsomme seinän kokoiselta skriiniltä mestareiden liigan futista ja fiilikset oli niin hyvät, että päätimme nauttia juhlailtapalat kera punaviinin. Uni tuli pyytämättä.
19.4. Yöllä oli ollut pakkasta ja nurmikoilla oli lumen härmää. Me syöksyimme heti aamupalta ( 9.00 ) K:n kimpuun ja kun avaimet oli lyöneet 25 minuuttia tulenkipinöitä k-pyörän moottori ja ÄR olivat eriteltyinä lattialla. Seuraavat 10 minuuttia olivat ehkä tiimillemme kovimmat hetket mitä reissumme aikana saimme tuntea ja kokea. Jukka totesi jälkeenpäin, että jos olisi ollut pienempi itku olisi ollut lähellä. Koon puolesta meillä oli vielä varakangasta rullalla.
Jos muuten päätätte kysyä apua Karilta K-pyörän korjaukseen liittyvistä ongelmista, miettikää kahdesti. TERVEISIÄ Artolle Äänekoskelle Toivoopi MESTARI !!!!
No pienen rupattelun jälkeen totesimme paikan todella hyväksi, niinkuin aiemmin tuli ilmi. Niimpä päätimme viettää tässä loistavassa paikassa yhden vuorokauden lisää. Huomasimme, kuin yhtenä miehenä ettei oltu koskaan aiemmin oikastu vääntynyttä kampiakselia ja kun korttipelitkää ei tuntunut kiinnostavan päätimme opiskella asian aivan käytännön tasolla. Yksi vänkkyrä hän meillä jo oli se oli tehty suomi-saksa-luxemburg-ranska välillä ja todella hyvin.
Päätimme kuitenkin ottaa sen vasta irrotetusta koneesta . Näin saimme tästä syventävästä ja K-pyörän sisimpää suuntatuvasta korjausoperaatiosta mielenkiintoismman ja tapahtumana kokonaisvaltaisemman.
Seuraavat 6 tuntia menivät suuripiirtein lyhykäisyydessään näin:
1. Kiinnitettiin liiterissä olleesen viilapenkiin takalaippa.
2. Pantiin kampakseli takalaakeri varaan laippaan.
3. Kiinnitettiin mukana ollut heittokello lattaraudan avulla viilapenkin pöytään ja asetettiin se lukemaan jakopäänakselia.
4. Pyöritettiin, irroitettiin, lyötiin moskalla ja taas sama n. 3 tuntia kunnes heitto oli vaivaiset 0.1 mm, tällöin Jukka totesi ”PANNAAN VASARAT PIILOON”.
5. Oli selvää, että kampiakseli ei tulisi kestämään, joten päätimme lukita kiertokangen tapin öljylevyn alta hitsaamalla.Ylimääräinen sauma rälläkällä pois ja paketti kasaan.
Korjaus jatkui tästä eteenpäin rutiininomisesti jota oli harjoiteltu aina Ranskanmmaata myöten ja tunnelma ”korjaamolla” oli hyvä. Kellon ollessa n. 20.00 K-pyörästä otettiin savut. Peli toimi ja päätimme nauttia loisteliaan punaviini-illallisen. Seuraamme liittyi myös talon isäntä , jonka kanssa panimme asiat järjestykseen klobaalilla tasolla. Kerroimme myös miten kunnon sauna rakennetaan ja minkälainen on suomalainen HAIVEI. ( on muuten eglanninkieltä )
20.4. Aamulla matkamme alkoi sujumaan jotenkuten, tosin Karin pyörä ryki ja aivasteli melkoisesti. Vauhdin saatuaan ja tarkasti kaasua käytellen kilometrejä saatiin kuitenkin kohtuudella. Pyörän kohtuudella pelatessa hiukan alapäänvaivaa aiheutti norsunkorva, joka rupesi syömään miestä. Onneksi tuli otettua kokolattiamattoa 0,5 m2 mukaan korjausalustaksi ja se pehmensi mukavasti taustavoimia. Saksan kansa oli silminnähden iloinen meidät nähdessään ja moninpaikoin hurrasivat ja heiluttivat suuria suomen lippuja, kiitos reporttereiden jotka lehdistön avulla pitivät kansan ajantasalla mistä kautta reittimme kulkee.
Pimeä oli jo laskenut yllemme, kun majoituimme tosi nättiin majataloon 380 km takana.
21.4. Jukan pyörä on toiminut koko matka alun sähköongelmien moitteetta. Todella hyvä näin. Mutta koitti se päivä minullekkin , vain 40 km ennen Lyybekkiä kaikki vaikeat viat läpikäytyämme annoimme vaununpuoleiselle tulpanhatulle lopputilin ja ihme tapahtui, minullakin K-pyörä kukkui. Tosin aivan satamaan ei ilman murheita tultu sillä toisiksi viimeisissä valoissa pomppasi K- jalkakäytävälle, kuin norsu olisi hiiren nähnyt. Kiitos Laitisen Einolle viimemetreillä tökätystä vaijerinkorjausnipasta. 10 min ja matka jatkui.
Täytynee kertoa, että tunnelma laivan rahtitilaan tultaessa loi 110 rihterin asteikolla. Pumppu kesti fiilarit.
22.4. Laivamatka oli perinteinen, mutta jotain olimme oppineet. Kello 20.00 päätimme lopettaa tiputuksen.
23.4.Paluumatka kotimaassa sujui tosi tylsästi. NO PROBLEMS ! Lahdessa moikkasimme Laitisen Einoa, joka vielä toi toimivan tulpanhatun. Olimme kotinurkilla n. klo 16.00 … ja onnellisia.
Haluamme KIITTÄÄ kaikkia tukijoukkoja, jotka olivat apuna ja tukena kun maailmanmatit ja nokitatit Pariisiumissa kävi.
Terveiset Jukka Laitiselta ja Kari Rutaselta Eino Laitisen porukoille Hollolaan Tuija ja Jukka Vessarille Vilppulaan ja erikoisterveiset kera suudelmien Maija-Riitalle ja Arjalle !!!!
Tässä joitain kuvia matkanvarrelta sekalaisessa järjestyksessä..
Kuvatekstit puuttuu.
