KANNAKSEN POIKIA

Lähdettiin matkaan pe 31.7. ensimmäisenä etappina Viipuri.

Ajelimme ympäri kaupunkia,kävimme Ural-ja Ladavaraosaliikkeissä ja lopuksi kiipesimme motukoiden kanssa Patterimäelle,jossa ihailimme kaupungin rapistunutta silhuettia

Otimme suunnan itään ns.rantatietä kohteena Alasommee ja Porlampi.

Matkalla ohitimme oikein vanhanaikaisen värikkäästi maalatun mustalaisvankkurin, ensimmäinen laatuaan minullekin. Porlammen motin muistolaatan löysimme yllättävän helposti. Se oli kiinnitetty isoon kiveen laajojen peltoaukuoiden keskellä. Matka jatkui, Johannes sivuutettiiin mutta Koiviston upea graniittikirkko käytiin bongaamassa.

Se säilyi sodan melskeissä lähes vahingoitta.

Päätimme yöpyä joillain Koiviston upeista rannoista ja ajettuamme öpaut 10km käännyttiin arviolta jostain tienhaarasta, saavuimme meren rannalle johon päätimme tehdä leirin. Ruokailua ja eiku pehkuihin.

Aamulla varhain liikkeelle, Kuolemajärvi ja Uusikirkko sivuutettiin mutta Terijoen hiekkarantoja ei voi pysähtymättä ohittaa. Hiekkarantaa lähes silmänkantamattomiin.

Pietarin läheisyys alkoi jo tuntua liikenteen huimana lisääntymisenä. Suuntasimme kohti Valkeasaarta. Kuuluisa paikka kesäkuun 9.neltä vuonna 1944. Miullekkin ennen käymätön kylä.

No niihän siinä kävi että ajettiin harhaan,ja pahasti. Niin pahasti ettei edes ite sitä huomattu. Joka reissuinen tormaksen sivuvaunun hitsaus eräässä ”pemoht”paikassa pelasti suuremmalta katastrohvilta. Ootellessa siinä hitsaria sanoin vessille että menköön se vähän niiku etukäteen tunnustelemaan mitä siellä edessäpäin on. Söimme vähän eväitä ja hitsauskin tuli suoritettua,mutta vessistä ei vaan kuulunut mitään.

Kerkesin jo huolestua,kunnes puhelimeni soi. Se oli vessi joka ilmoitti tylysti että ”olette tosi pahast harhassa,mutta han on vielä pahemmin”. Mies oli joutunut Muurmansk-Pietari väliselle moottoritielle ja aikansa arviolta ajettuaan oli yllätyksekseen saapunut Kronstatiin johtavalle rampille. Sovimme että hän lähtee ajamaan kohti Suomea ja myö lähetää ajamaan vastaan. Iloinen jälleennäkeminen, ja eiku nokka kohti Valkeasaarta. Voi stä onnistumisen iloa kun oivalsimme rautatien tasoristeyksen mistä meidän pitää kääntyä. Tästä harhailusta päätettiin syyttää huonoa epätarkkaa venälaista karttaa…

Ajettuamme muutamakymmentä kilometriä saavuimme Rautuun,josta aloimme etsiä juipin äidin kotipaikkoja. Annetaampa miehen itse kertoa.: ” No niin..nyt on sitten henkeä vedetty ja sulateltu reissua. En voisi ymmärtää miten tästä reissu voisi parantua. Mahtavat kaverit+yhteishenki ja huumori. Nähtiin koskettavia paikkoja. Äitini kivestä tehty keltainen kotitalo oli pystyssä ja asuttu. Pikkulampi jossa hän oli pikkutyttönä käynyt uimassa löytyi myös. Kaksi kertaa oli evakkon lähtenyt..näytin äidille kuvat ja itkusta ei meinannut tulla loppua. Tuhannet kiitokset matkasta jossa sain olla mukana.”

Hellyttävä tarina…karskilta mieheltä… Seuraavaksi oli meininki ajaa Metsäpirttiin josta oli tarkoituksena mennä lossilla yli Taipaleenjoen. Ei perkele!eihän siellä enää mitään lossia ollut. Jäimme kuitenkin hetkeksi ihailemaan vuolaasti virtaavaa Taipaleenjokea ja mietiskelimme paikan veristä historiaa. Ei auttanut muu kuin lähteä kiertämään manteretta pitkin kohti Sakkolan Kiviniemeä,(ei ollut muuten ensimmäinen kerta) Valitsimme kartalta pienimmän ja huonoimman tien jonka varrelta ajattelimme etsiä yöpymispaikan.

Ajettuamme jonkin aikaa törmäsimme järeään metalliaitaan,joka ilmoitti että olimme saapuneet jonkun ökyrikkaiden datsa-alueelle Suvantojärven rannalla.

Eiku ympäri ja seuraavasta tiehaarasta oikeaan toiveena päästä eteenpäin.Aikamme ajettuamme alettiin etsiä leiripaikka. Noh etsimiseksi se todella taas meni,jälleen kerran. Löytyi lopuksi pienen järven rannalta (Petäjärvi). Kokemuksesta arvelin että saattaa ollahieman rauhaton paikka, johtuen läheisestä kylästä. Niinhän siinä sitten kävikin. Humalaista nuorisoa saapui paikalle Uralilla pummaten röökiä ja bensiiniä.Eivätkä poistuneet ennenkuin juippi vähän kovisteli..

Yö meni jotenkuten toisten nukkuessa ja toisten läträtessä… Aamulla kuitenki matka jatkui. Kiviniemessä pysähdyttiin, otettiin sillalta pari kuvaa ja suuntasimme muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan äitini kotipaikkaan Sakkolan Haitermaassa. Kivijalka jäljellä tiheässä metsikössä.

Seuraava etappi oli meille täysin tuntematon paikka Vuoksela, tarkemmin Vuokselan kirkko. Siinne pääsy on tehty erittäin vaikeaksi, lähes mahdottomaksi. Periksiantamattomuuden ja tormaksen huikean kielitaidon ansiosta saimme erään”neukkuäijän”opastamaan meidät järeän rautaaidan sivuitse jalkapelissä.

Äijä pystyi jopa puhumaan meidät datsa-alueen sisälle jääneen kirkon lähempään tutustumiseen. Mielenkiintoinen mutta surullinen näky.. Lähimme hiljaisina poikina eteenpäin kohti Vuosalmea ja Antreaa. Tie oli todella mukavan huono,syviä kuoppia ja lätäköitä.

Vuosalmen vanhassa lossirannassa katsoimme ja kuvasimme vastarannalla sijaitsevaa Äyräpäätä, oli kaikille nimittäin tuttu paikka Laatokan kierrokselta. Äyräpään ja Vuosenrannan hyvin säilyneellä rajapyykillä pysädyimme ja söimme viimeiset eväät.

Vuoksenrannassa tutustuimme jälleen kirkkoon jota Vuoksenranta-seura on jonkiverran kunnostanut. Eipä sitten muuta kuin keula kohti Antreaa, Ihantalaa ja Juustilaa.

Sen verran pysähdyttin eräässä kyläpahasessa että joku maatuska kerkesi syyttämään meitä kanavarkaiksi. Tuliaisostokset, kohti Nuijamaan tullia ja Suomea. Täytyy myöntää, Anssin sanoin””Mielenkiintoinen ja hupaisa reissu. Paljon oli katsottava Pohjois Pohjanmaan pojalla”

Niin myös Etelä-Karjalan pojilla…Tapaamisiin uusien retkien merkeissä KARPPI