Matkan taustoja.
Ihan pikkupoika-ajoista on elävästi jäänyt mieleen Isän tarinoinnint nuoruusvuosistaan Karjalassa, Sorjosta, Elisenvaarasta, Kurkijoesta, sota-ajoista ja evakkoreissuista. Tuo kaikki oli älyttömän jännää pikkupojan mielestä ja innoissamme kuuntelimme kaikkia niita hurjia juttuja. Omien sotaleikkiemme ohessa. Yritin aina joskus myös ymmärtää noita paikkoja vertailemalla niitä Loimaaseen, Hirvikoskeen ja Metsämaahan, siinä kuitenkaan kunnolla onnistumatta.
Yksi jännimmistä jutuista mitä Isa kertoi oli tetysti tarina siitä miten han livahti takaisin rajan taakse jatkosodan rajojen jo sulkeutuessa, naapurin isännän kanssa heiniä hakemaan. Ja tällä reissulla kätki aseensa (olikohan niitä vain yksi vai muutama) kotinsa lähelle pieneen kuoppaan juuri ennen paluumatkan alkua. Han oli ihan fiksusti ajatellut etta kun valtakunnanrajaa luvatta heti sodan jälkeen lähtee ylittämään, oli suunta kumpi hyvänsä, voisi olla parempi olla aseitta. Hän oli käärinyt aseensa rasvaan ja kankaaseen ja kaivanut pieneen hiekkaiseen kuoppaan. Tämä tarina on kai aina pyörinyt mielessä niin veljelläni Markulla kun minullakin, ja kun viimein saimme tilaisuuden vierailla Sorjossa 2002 vai 2003 kesällä oli siitä taas puhetta. Käydessämme kotitalon paikalla Isä otti minut ja veljeni Markun sivuun ja kävelimme alas tielle. Emme lähteneetkään Sorjon asemalle päin vaan kävelimme noin 70 tai 80 metriä toiseen suuntaan. Siinä vähän aikaa tongittuamme Isä naytti pientä hiekkakuoppaa tien vieralla ja sanoi olevansa melkoisen varma etta siinä olisi se paikka mihin hän asekäärönsa kätki. Meillahan ei ollut mitaan kättäpidempää mukana, joten katsoimme kuoppaa, minä painoin paikan satelliittipaikantimen muistiin, vilkaisimme Markun kanssa toisiamme ja taisimme molemmat tietää että tänne tultaisiin vielä.
Lue koko juttu kuvineen PDF-muodossa
