ONKO MIEHET TERÄSTÄ JA PYÖRÄT RAUTAA?

Siihen kysymykseen lähdin etsimään vastausta.

Kuulin viime vuoden loppukesänä ”Rautaperse” ajoista ja kiinnostus heräsi. Alkutalvesta imuroin netistä tietoja Iron Butt ajoista ja mies oli myyty. Ykköstavoite oli olla ensimmäinen Uralisti Suomessa joka suorittaa sen rankemman ajon eli Bun Burner 1500 suomennettuna 2414 km 36 tunnissa.

Kakkostavoite oli nostaa Ural-pyörä ”Kunnian kirjoihin”.

Olen kuullut monasti lauseita: ”Niille vaihdetaan mäntiä solkenaan, ajetaan 300 km ja sitten puhkeaa renkaat”. Vielä lainaus   Jaakko Anttilan ranskanmatkakertomuksesta kun ”muovimopoilija kysyi: ”Onko tuo sitä ryssänpaskaa?”

Talvella aloitin pyörän viimeistelyn, m.m. takasatulan tilalle tuli 12 litran lisätankki; toki istuttava. Sivulaukut oli jo ennestään, mutta hankin tankkilaukun karttaikkunalla juoman ja evään takia. Vaihdoin 3,5” x 18” takarenkaan 4,0” x 18” Misukaan, niin että takapyörän kierrosluku aleni 22 kierrosta kilometriä kohden.

Henkinen valmennus alkoi jo huhtikuussa. Laadin ajoreittejä, laskin tankkausvälejä, tavoiteaikoja sun muuta. Lopuksi jäi seuraava suunnitelma: Lähtö Hangosta Mäntsälään ja 4:tietä Nuorgamiin ja takaisin Ouluun. Oulusta 8:tietä Poriin ja edelleen 2:tietä Forssaan, Someroon, Saloon, Tammisaaren ja takaisin Hankoon. Mutta sitten tuli Tammisaaren Touring MC tarjous  juuri ennen juhannusta kuin lottovoitto. Reitti laskettu, tarkistuspisteet valittuja ja paperihommat hoidossa. Kaikki oli valmista, ei kun baanalle vaan!

Lähtö oli valittu klo 05.00 – 07.00 29.6.02. Tammisaaren Trollbölen Nesteasemalta. Lähtöaika määrättiin tankkauskuitin kellonajan mukaan. Heräsin vähän ennen kello neljä aamulla ja vettä tuli kaatamalla ja ukkonen jyrisi. Ensimmäinen ajatus oli: Tuleeko tästä mitään? Puoli viideltä alkoi taivas selkiintymään ja mieliala nousi monta astetta. Puin ylle sadehousut ja kumiset USA-maihinnousukengät ja lähdin lähtöpaikalle. Siellä oli komea rivistö isokokoisia japsipyöriä joku Moto Guzzi ja Triumpheja. Liityin joukkoon vaatimattomalla Ural 650 – pyörällä. Minun lähtöajaksi tuli 05.17. lauantaina 29.6.02. Musta Maija mateli ohitse muistuttaen meille että ”iso veli valvoo.”

Alkutaipaleesta jäi kyllä sellainen tökkivä maku, 60 – 80 km/h, tietyömaa ja niin edelleen. Huittisista eteenpäin avautuivat maisemat. Ajamisen nautinto kasvoi sitä mukaan kun näin Pohjanmaan upeata maaseutua. Lyhyitä stoppeja vain pakollisissa tankkayuspaikoissa ja matkaa jatkuu. Sää oli erinomainen, heikko tuuli eli hyvä jäähdytys moottorille. Oulun tienoilla tuli sadekuuro; sekä vasemmalla että oikealla puolella oli suuria mustia pilviä, mutta me pääsimme livahtamaan saderintamaiden välistä. Oulun jälkeen, ajettuani 750 km syntyi sellainen hurmostila; Urre sai kuin siivet. Voitto oli enää kiinni pyörästä.

Alkukesän ”avioliittoharjoitukset” pyöräni kanssa mäkisillä ja mutkaisilla asfalttiteillä näytti nyt oleva hyödyksi. Minä kuuntelin pyörääni ja pyörä totteli nöyrästi minun lempeää ”ruoskaani”. Vasta Kolarin jälkeen  kaivoin korvatulpat esille kun 5-6 km Kittilän tietä oli kuin kynnöspelto tietyömaan takia. Mutta sen jälkeen avautui sellainen tie että pääsin oikein kallistelemaan. Muut pojat olivat myös sitä mieltä että olisi ollut mukava ajaa vähän edestakaisin, mutta päämäärä oli eteenpäin.

Kittilässä satoi vettä. Marketin vierestä löytyi kylmäasemakontti. Tankkasin pyörän, otin kuitin ja täytin lokikirjan. Ohi maleksi porukka joka oli maistanut lauantaikaljaa. Jälkeenpäin tulin siihen tulokseen että Kittilä oli synkin paikka koko matkalla. Masennus kesti noin 10 km. Sitten tie alkoi kuivua. Nyt tuli toinen hurmostila kun näin tunturit ja vaarat illan hämärtyessä keskiyötä kohden. Ennen Kuusamoa oli kostea, kylmä ja sumuinen etappi. Visiirin huurtumisesta tuli pieni ongelma, mutta Urre pääsi oikein nauttimaan kylmästä ja happirikkaasta ilmasta.

Kuusamon ja Suomussalmen välissä Piispanjärvellä, mikä oli myös tarkistus- ja pakollinen tankkauspaikka, odotti kyläkauppiaspariskunta meitä kello 01.00 kahvin ja sämpylöiden kanssa ja polttoainetankit avattuina. Pidin lyhyen kahvitauon ja samalla tein paperityöt. Varmuuden vuoksi täytin myös ylimääräisen lopetuslomakkeen Kajaania varten, missä Saddle Sore eli 1000 miles/24h täyttyi. Jos matkalla tulee ongelmia tai matka katkeaa olen ainakin suorittanut sen lyhyemmän ajon.

Kajaani nukkui vielä kello 05.10 ja tankkauksen jälkeen oli enää 12 minuuttia aikaa jäljellä ennen kuin 24 tuntia täyttyi. En uskaltanut pyöriä ympäri kaupunkia etsimässä todistajia lopetuslomakkeeseen. Rohkeasti vaan suunta kohti Joensuuta missä oli seuraava tarkistuspiste. Tankkasin pyörän ja tein paperihommat. Ehdin jopa keskustella muiden aamuvirkkujen tankkaajien kanssa. He toivottivat onnea matkaan. Kello 08.00. ja 27:s tunti menossa.

Aikaa ei voi pysäyttää, siis armoton matka jatkuu, suuntana Imatra. Tämä oli fyysisesti matkan raskain osuus. Huomasin parissa otteessa ettei aivot ja kaasukäsi kommunikoinut keskenään; nopeus putosi 80: iin. Pysähdyin ja söin kaksi banaania ja join tölkin energiajuomaa. Ja baanalle. Tunne oli kun uudelleen syntynyt, ajatukset oli taas teräviä. Lyhytaikainen kuurosade kiusasi ajoa Imatran ja Kouvolan välillä ja pyhäliikenne kasvoi Kouvolasta eteenpäin. Hukkasin kallista aikaa kun ajoin Musta Maijan perässä enkä huomannut tienviittaa. Sain etsiä 6:tien uudelleen. Lahden seudulla tuli taas masentava saderintama. Sain vähän aikaa etsiä huoltoasemaa missä sain tankattua ja se tärkein: kuitti jossa päivämäärä, kellonaika ja paikan nimi. Nyt helpotti. Olin jo melkein kotona. Lahdesta Mäntsälään ajoin 26 minuutissa eli 4 minuuttia alle tavoitteen. Kääntyessäni 25:tielle unohdin kaikki herrasmiestavat, ohitin kaikki mitä oli ohitettavaa paitsi siellä missä oli merkillä kielletty.

Huomasin että olin edellä omaa aikatauluani ja uskalsin poiketa kotona joka oli reitin varrella. Kello oli 15.20. Join kupin kahvia ja tein Lahden tilinpäätöksen lokikirjaan. (Sateen takia raaputin vain numerot lehtiöön). Runsaan puolen tunnin tauon jälkeen kotioloissa jatkoin matkaa Tammisaareen missä kävin Essolla ottamassa 5 litraa bensaa ja kuitin. Maalintuloaika oli 16.09. eli alle 35 tuntia !!  Essolta oli vielä lyhyt matka Raatihuoneentorille minne oli rakennettu ”karsina” pyöriä varten. Saapuessani sinne yleisö taputti ja tuli kädestä pitäen onnittelemaan.

Olen ensimmäinen Suomessa (ehkä koko maailmassa) joka on suorittanut Iron Butt järjestön Saddle Sore 1000 sekä Bun Burner 1500 Neuvostoliittolaisella URAL pyörällä. Olen ylpeä omasta suorituksestani 61- vuoden iässä ja vielä ylpeämpi pyörästäni joka ei ole pettänyt minua. Matkalla sain vastauksen kysymykseeni: Miehet ovat terästä ja pyörät raudasta, mutta onnistuminen on eniten kiinni konemestarista.

Lars Hägn

Karjaa