Maanantaina 26.8. vein pahaa aavistamattomana autoni katsastusmiehen vaatimalle korjaukselle. Hieman hitsausta ja raidetankojen päät uusiksi. No hätääkös tässä. Minullahan on 4400 + ajettu laadukas itäpyörä, joka on toiminut moitteettomasti koko kesän, sillähän on mukava mennä taas töihin kuten muinakin kesäisinä päivinä.

Tiistaina 27.8. starttasin pyörälläni kohti Orimattilaa. Ajoin Lahden kautta ja vein rotille syöttilaatikon erääseen jätekatokseen, sitten vielä vaimoa moikkaamaan ennen koulun alkua Diakonia-laitoksen pihalle. Vaimoa moikattuani lähdin ajamaan kohti työpaikkaa vanhaa Helsingintietä. Alamäessä vaihtaessani Starkin kohdalla ennen liikennevaloja neloselta kolmoselle kuului ihme hurahdus, eikö vaihde mene päälle, no polkasin uudelleen neloselle, kolmoselle, neloselle, kolmoselle, mikä v…, pysäytin pyörän lähimmälle linja-autopysäkille ja eikun ihmettelemään. Diagnoosi, vaihdelaatikko toimii, moottori pörisee, pyörä ei liiku; Perä paskana, no ei, vaihde päälle ja kytkin ylös, no niin siellähän se vika on. Boorit menneet kardaanista. Mitä tehdä, no pyörä metsään ja työkaluja käteen, naps naps ja naku naku, ja eikun kokeilemaan. Paikallaan työntelemällä kardaani ottaa kiinni ja kun hyppäsin pyörän päälle, kaskummaa; ärinä oli kova ja pyörä paikallaan. Mihin huoltoon ? Vieressä Hennalan varuskunta, no eikun sinne viemään asekoulun pojille hitsattavaksi jäykkä kardaani, mites jousto ? Soitin työpaikalle, että saattaa mennä pieni tovi ennen kuin saavun töihin. Kello oli 08.10.

Asiaa en ehtinyt enempää ajattelemaan, kun paikalle pörähti Lahti-energian auto ja iloinen tervehdys ”Trastuit tavarits” no epäilys ural-veljen paikalle saapumisesta sai vankan vahvistuksen kun sähkömies sanoi olevansa Risto Kokki ja ajaneensa yli 20 vuotta Urrella. Huh, olin omien joukossa. Olin kerennyt olla paikallani tähän mennessä noin 5 minuuttia. Risto uumoili varastoistansa löytyvän vastaavan kardaanin, kuin pyörässäni ja lähti sitä minulle noutamaan. Sanoin työntäväni pyörän läheisen Shellin pihalle, jonne teimme tärskyt. Ajovaatteet päältä ja pyörä työntöön. Kyllä on mukavaa, kun ovat tehneet Uralin niin vahvasta teräksestä. Työntönautinto oli lähes täydellinen; 200 metriä loivaa ylämäkeä flanellipaidassa ja kylmästä aamusta johtuen pitkät kalsarit vuorellisten enstex-housujen alla jalassa. Silmissä sumeni ja moottoripyöräily tuntui niin autuaalta. Tuli mieleen tykkisulkeiset, kun työnsimme Kouvolassa Sergeitä helteessä lämpöhalvauksen partaalla.

Saatuani pyörän huoltoaseman pihalle ja takarenkaan irti saapuikin jo alkuperäinen ural-varaosa kiiltävänä paikalle kello 8.30. Ajattelin selviäväni asiasta alle tunnissa ja olin toiveikas.

No siinä sitten temmoimme kolmeen pekkaan perää irti kiinnihirttäneestä kytkinkappaleesta ja onnistuimme siinä viimein. Tosta vaan sitten ristikko irti ja uusi kardaani tilalle………laakerit pitkin muoveja……. Vaseliinia huoltoasemalta…..Pojat lähtivät työmaallensa käymään…. Hikoilin auringossa kuollut harakka seuranani…..takomista, sovittamista, onnistumisen toivoa, nyt kohdallaan, yksi lyönti… ja kaikki pitkin pihaa. Uusi yritys; ei tulosta.

Risto tuli takaisin: ”Kardaani irti perästä ja yrittämään”.  Taas yksin. 2 tuntia ähellystä, kädet keskiafrikanneekerin väriset, hiki valuu pitkin selkää, vieläkö on työpaikka olemassa… Näännynkö ja teenkö tuolle auringossa lekottavalle luontokappaleelle pian seuraa? Näenkö ikinä perhettäni ? Vihdoin piti nöyrtyä (järkiintyä) ja mennä huoltoasemalta pyytämään ruuvipenkkiä lainaksi. Nälkä kalvoi sisuksia ajatus tahmi, eikun ristikko ruuvipenkkiin ja raivokasta vääntöä, raksis, mikä se oli ? Päällisin puoli ei mitään hälyyttävää. Uutta yritystä peliin. Tappelin vielä ruuvipenkissä noin tunnin, pojat tulivat taas käymään, hyviä neuvoja ja ristikko kasaan. Laitoin kardaanin perään ja työnsin sen kytkinkappaleen booreihin. Perä ei suostunut menemään paikoilleen. Liian pitkät boorit, takaisin huoltohalliin ja rautasaha soimaan hieman viilaa ja vot, nyt oli kädessäni rujon näköinen kapistus, siisti muuten, mutta tärvätty käyttäjän toimesta. Nyt se sopi paikoilleen. Varovainen koe ajo 50 metriä parkkiruutuun. Olo oli euforinen. Olin oppinut uuden läksyn, saanut uuden ystävän.

Seuraavalla kerralla minulla varmasti on kardaani ja 2:n kilon vasara mukana muiden työkalujen lisäksi mukana. Töissä olin klo 14.05. Työkaverit Agrimarketissa kummastelivat mitä oli tapahtunut ja totesimme, että näitä seikkailuja voi tapahtua vain Uralistille.

Mitä minulle sitten jäi tästä päivästä ? Ensiksikin suuri kiitos Ristolle ja hänen työkaverilleen avusta. Uuden kardaanin ostan luotettavalta rompemieheltä ensimmäisen tilaisuuden tullen ja vien sen kiitollisena Ristolle.

Toiseksi: Ural-roikan väki on ennekuulumattoman reilua porukkaa, aikanaan japsipyörällä ajaessani ei kellään ollut tarjota vastaavaa apua ja isällisiä neuvoja.

Kolmanneksi: Isäni serkku kertoi aikanaan Rolls Roycesta, joka sippasi Ranskassa vuoristoon. Apua lensi helikopterilla paikalle Englannista tehtaalta ja vetoakseli vaihdettiin ja aikaa kului reilut 3 tuntia, kun akseli saapui.

Miten on Uralin kanssa ? En edes kerennyt soittamaan minnekään, vaan apu tuli paikalle hetkessä ja osa oli kädessäni alle puolessa tunnissa. Koittakaas etsiä maailmasta laadukkaampi harrastajaporukka ja parempi kone ! – Jos joku haluaa etsiä minä en viitsi. Olen sen löytänyt.

Kiitollisesti Timo Roininen ja Imz8103-10 vm 92.